Kuinka varmistat oikean kompetenssin?
Joskus on vaikea nähdä, mihin kaikkeen olemassa oleva henkilöstö oikeasti pystyy. Olet varma, että resursseja valuu hukkaan, kun tiimeissä mökötetään, esimiehet kyttäävät, ja kukaan ei näytä ottavan vastuuta. HR Chally arvioinnin avulla selviävät tiimien ongelmakohdat, esimiesten sopivuus ja se, kenelle vastuunkantaminen tuloksista on aivan luontainen ominaisuus.
HR Chally arviointi on lääke epämääräiseen huonovointisuuteen ja puhdin puutteeseen organisaatiossa. Kartoittamalla laajasti esimerkiksi henkilöstön vahvuusalueet (joko myynti tai esimiestyö) saadaan energia ohjattua positiiviseen suuntaan ja työssä hyödynnettyä kunkin vahvuuksia.
Jos esimiesten roolijakoa on syytä tarkistaa, niin johtamisen kokonaisarvio (Management Best Match) on tehokas työkalu. Siinä arvioidaan esimiehen ominaisuuksia kansainvälisesti työssä menestyvien esimiesten benchmarkattuihin ominaisuuksiin ja määritellään luontaisimmat roolit. Samaa kokonaisarviota käytetään Best Match Sales -nimisenä myyntihenkilöstön roolittamiseen.
Kokonaisarvioilla saadaan paljon käyttökelpoista tietoa esimerkiksi ryhmän muutosvaiheissa, kun roolimuutoksille on tarvetta. Arviointiraportti ja siihen kiinteästi liittyvät henkilökohtaiset palauteistunnot antavat ryhmille uutta oivallusta tehokkaaseen työskentelyyn ja ymmärrystä kunkin ainutlaatuisuudesta kompetenssista.
Tekijät ja menetelmät:
Pro Active Oy Ab on vuonna 1993 perustettu ydinkyvykkyyksien, johtamisen ja henkilöstökompetenssin konsultointiyritys, jossa on vankka, yli 30 vuoden kokemus alalta. Olemme valinneet henkilöstöarviointimenetelmäksemme HR Challyn.
HR Chally Group on perustettu vuonna 1973. Se on Howard ja Sally Stevensin perustama ja he ovat edelleen johdossa tässä kansainvälisessä yrityksessä, jonka ydinosaamisalue on työssä suoriutumisen mittaaminen ja ennustaminen. HR Chally -menetelmän taustalla on mm. 350 validointitutkimusta ja yli 15 vuotta benchmarkkausta, jotta profiilit olisivat luotettavimpia käytössä olevia työvälineitä.
